Jalkaterapeutti Hanne Saarinen | Salo


Haluaisitko parantaa elämänlaatuasi? Oletko kuullut jalkaterapiasta? Jalkaterapiassa elämänlaatua kohennetaan terveyttä edistävän jalkaterapian keinoin. Jalkaterveys heijastuu sekä henkiseen että fyysiseen hyvinvointiisi ja kehosi toimintoihin. Jalkaterveys vaikuttaa siten koko yleisterveyteen ja toimintakykyyn. Muutokset yleisterveydentilassa saattavat myös aiheuttaa muutoksia jalkaterveyteen. 

Räätälöin jalkaterapian ja jalkojenhoidon aina yksilöllisesti Sinun tarpeidesi mukaan. Otan huomioon Sinua eniten häiritsevät seikat jaloissasi. Lisäksi huomioin muut terveyteesi liittyvät seikat, jotka saattavat vaikuttaa alaraajoihin. Kerron ammattiosaamiseeni ja tekemiini havaintoihin ja tutkimuksiin perustuen millaista hoitoa jalkasi kaipaavat.


Terveysalan ammattilainen 


Olen suorittanut jalkaterapian korkeakoulututkinnon eli olen terveydenhuollon ammattilainen.

Jalkaterapeuttina kartoitan, tutkin ja hoidan alaraajoissa ilmeneviä ongelmia. Ongelmia ovat esimerkiksi asentovirheet sekä iho- ja kynsimuutokset. Edistän jalkojen terveyttä ja ylläpidän toiminta- ja liikkumiskykyä mm. pohjallis- ja apuvälineterapian keinoin. 
Ongelmien ennaltaehkäisy on oleellinen osa työnkuvaani. Minulta asiakas saa myös ohjauksen jalkojen omahoitoon. 


Asiakkaitani ovat myös korkean riskin asiakkaat, kuten diabeetikot ja reumaatikot.

Hanne Saarinen

Ajanvaraus ja lahjakorttien osto

Sekä ajanvaraus että lahjakorttien osto onnistuu kätevimmin netistä alla olevien linkkien kautta.

Elämänlaatua terveyttä edistävästä jalkaterapiasta.

Lue lisää blogistani

  • Mikä ihmeen jalkaterapeutti?

    Mikä ihmeen jalkaterapeutti?

    by Hanne Saarinen

    in

    Mistä jalkaterapeutteja tulee? Mitä he tekevät? Voisiko jalkaterapeutti auttaa juuri Sinua jalkaongelmasi kanssa? Lue lisää blogista!

  • Pienen lapsen jalkojen kehitys ja kasvuvaiheet

    Pienen lapsen jalkojen kehitys ja kasvuvaiheet

    by Hanne Saarinen

    in

    Olen ilokseni saanut huomata, että vanhemmat ovat jatkuvasti enenevissä määrin valveutuneet lastensa jalkojen luonnollisen ja terveen kasvun tukemisessa. Lapsen jalkojen kasvussa ja kehityksessä on kuitenkin vaiheita, jotka saavat monet asiaan sen syvemmin perehtymättömät hämilleen. Tässä jutussa kerron ns. normaalista lapsen jalan kasvusta ja kehityksestä. Klikkaahan lukemaan.

  • Mortonin neurooma

    Mortonin neurooma

    by Hanne Saarinen

    in

    Kärsitkö päkiän alueen kivuliaasta puutumisesta, polttavasta kihelmöinnistä tai vihlovista, sähköiskumaisista tuntemuksista? Kyseessä saattaa olla Mortonin neuroma. Mortonin neuroma on päkiän alueella oleva hermopinne eli hermoon kohdistuva puristus. Tässä jutussa kerron, mistä Mortonin neurooma saattaa johtua ja miten sitä voidaan hoitaa.

  • Vasaravarpaat

    Vasaravarpaat

    by Hanne Saarinen

    in

    Vasaravarpaat ovat melkoisen yleinen virheasento varpaissa. Vasaravarpailla tarkoitetaan 2-5 varpaita (eli kaikkia muita, paitsi isovarvasta), jotka ovat koukussa varpaiden keski- tai kärkinivelestä tai molemmista. Asentovirhe voi olla vain yhdessä varpaassa kaikissa neljässä varpaassa ja kaikkea siltä väliltä. Lue aiheesta lisää blogista.

  • Ylemmän nilkkanivelen liikerajoitus

    Ylemmän nilkkanivelen liikerajoitus

    by Hanne Saarinen

    in

    Ylempi nilkkanivel muodostuu sääriluun (tibia) ja pohjeluun (fibula), sekä telaluun (talus) välille. Ylempi nilkkanivel huolehtii pääasiassa nilkan ojennus- ja koukistusliikkeestä. Tässä jutussa keskityn ylemmän nilkkanivelen liikerajoitukseen.

  • Kynsien paksuuntuminen | Paksuuntuneet kynnet | Paksut kynnet

    Kynsien paksuuntuminen | Paksuuntuneet kynnet | Paksut kynnet

    by Hanne Saarinen

    in

    Paksuuntunut varpaankynsi kasvaa paksuna ja kovana. Varpaankynsien paksuuntumiseen on monia syitä. Kynsi voi paksuuntua ulkoisista tai sisäisistä syistä. Yleisimipiä paksuuntuneet kynnet ovat ikääntyneillä. Paksuuntunut kynsi on kellertävä ja samea…. jatka lukemista blogissa.

  • Kynsisieni | Kynsisilsa

    Kynsisieni | Kynsisilsa

    by Hanne Saarinen

    in

    Olet varmastikin kuullut viheliäisestä vaivasta nimeltä kynsisieni. Kyseessä on melko yleinen vaiva. Kynsisieni-infektio on kynnen alla kynsipatjassa. Sieltä käsin se aiheuttaa kynteen ikäviä muutoksia. Millaisia ja miten niitä hoidetaan? Lue vastaukset blogista.

  • Haglundin kantapää

    Haglundin kantapää

    by Hanne Saarinen

    in

    Oletko koskaan kuullut Haglundin kantapäästä? Haglundin kantapää on kantaluun takaosaan, akillesjänteen kiinnityskohtaan tai siitä hieman ulospäin kasvava luukasvama. Kantaluuhun siis kasvaa ylimääräistä luukudosta. Lue lisää blogista.

  • Hallux rigidus | Jäykkä isovarvas

    Hallux rigidus | Jäykkä isovarvas

    by Hanne Saarinen

    in

    Hallux rigiduksella tarkoitetaan jäykkää isovarpaan tyviniveltä. Hallux rigidus sekoitetaan usein hallux valgukseen eli vaivasenluuhun, mutta kyseessä on saman nivelen kaksi eri vaivaa. Koska hallux rigidus on etenevä tila, isovarpaan tyvinivelen liike vähenee ajan myötä… jatka lukemista blogissa.

  • Sisäänkasvanut kynsi

    Sisäänkasvanut kynsi

    by Hanne Saarinen

    in

    Sisäänkasvaneella kynnellä tarkoitetaan sitä, kun kynsi syystä tai toisesta painautuu reunasta ihon sisään. Kipua voi aiheutua, vaikkei iho menisikään rikki, mutta useimmiten kynsi rikkoo ihon ja aiheuttaa jopa märkivän tulehduksen. Sisäänkasvanut kynsi voi olla hyvinkin kipeä. Lue lisää sisäänkasvaneesta kynnestä blogista.

  • Känsä

    Känsä

    by Hanne Saarinen

    in

    Känsä on tiivistä sarveismassaa eli kuollutta ihosolukkoa eli kovettumaa, joka paineen vaikutuksesta painuu (”kasvaa”) terveen ihopinnan alapuolelle eli sisäänpäin. Känsiä on tyypillisesti päkiässä, varpaiden nivelten päällä tai varvasvälissä. Siellä missä painetta on syystä tai toisesta enemmän. Miten känsiä sitten hoidetaan? Lue lisää blogista.